Missä sinun leipäsi on leivottu, juustosi kypsynyt, lehmäsi juossut ja kurkkusi kasvanut?
Lapsena meillä ei koskaan ollut Belgiassa valmistettuja keksejä tai suklaata. Aamiaisella emme saaneet appelsiinimehua tai kaupan mehuja, kuten näitä nesteitä meillä kutsuttiin. Minut ja sisarukseni on kyllästetty mustaherukkamehulla. Mehun marjat on kerätty oman pihan pensaista. Voi että minä inhosin sitä mehua ja niitä marjojen keräämistä lapsena. Alkukesästä sitten odotettiin niitä suomalaisia uusia peruntoita, omasta penkistä tietenkin. Silliä, voita ja uusia perunoita kuuluu edelleenkin kesäkauden herkkuihini. Kala kalastettiin omasta järvestä, marjat poimittiin lähimetsistä. Kausiruoka oli meidän perheessä itsestään selvyys, sitä ei tarvinnut korostaa ja huom, olen syntynyt 80-luvulla.
Edelleenkin kuulen korvissani äidin mantraksi muodostuneen lauseen: “ostetaan vain kotimaista”. Lapsena ja erityisesti teininä tuo ajatus oli niin ärsyttävä, kahlitseva – ja jotenkin nolo. Nyt vuosia myöhemmin olen tajunnut, että äitinihän on ollut uusvanha edelläkävijä. 80-90-luvuilla kotimaisuuden korostamisen ja tukemisen syyt olivat erit kuin nyt 2010-luvulla, jolloin kotimaisuus on saanut uuden nimen: lähiruoka. Kauhukseni olen esimerkiks facebookissa lukenut statuspäivityksissä narinaa siitä, kuinka hipsterit ja kaupunkilaiset vouhottavat lähiruokasta ja luomusta. En tiedä, missä takapajulassa nämä tällaisia lauseita ilmoille päässeet tyypit ovat asuneet, mutta lähiruoka = kotimainen ruoka luulisi olevan jokaisen meidän intresseissä eikä siitä vouhottaminen tarkoita mitään sen kummempaa kuin kiinnostusta siitä, mitä suuhunsa laittaa. Mielestäni ruoan hinnasta ei pidä tinkiä, jos vaakakupissa on ruoan laatu ja arvot. Tällä hetkellä suomalainen maksaa ruoasta käsittämättömän vähän verrattuna tulotasoomme. Minä maksaisin esimerkiksi maitolitrasta enemmän, jos se lisäosa menisi suoraan maitotilalliselle eikä kauppiaalle.
Aloitettuani seurustelemaan nykyisen mieheni kanssa aloin yllättäen kuulemaan samaa “ostetaan kotimaista tai ostetaan lähellä tuotettua ruokaa” –virttä tämän tästä ruokakaupoissa. Aluksi vain hymähtelin, että onpas tutun kuuloista, kunnes vuosien mittaan tästä lauseesta on tullut meidän molempien yhteinen mantra. Mitä vähemmän ruoka on matkustanut, sen parempi. Mitä enemmän tiedämme ruoan alkuperästä, sen parempi. Mitä vähemmän ruoan tuotantoon liittyy epämääräisyyksiä, työolojen epämoraalisuutta, sen parempi. Itse olen välillä rikkuri, mutta tällöin olenkin ollut ruokakaupassa yksin.
Leipä, jota syömme, on suomalaista (tosin viljan alkuperää harvemmin voi tietää). Viini, jota juomme on yleensä sattuneesta syystä ranskalaista tai vähintäänkin eurooppalaista. Olut on Iisalmesta. Avocadoja saan ostaa vain keväisin, eurooppalaiseen sesonkiaikaan. Mansikat ja muut marjat syömme suomalaisina – espanjalaisia mansikoita ei kodissani näy. Hedelmien oston suhteen joudumme joustamaan, mutta pyritään eurooppalaisuuteen niiden hedelmien kohdalla, joita tässä maanosassa kasvaa (huom! niitä on paljon). Vihannekset ovat suomalaisia, myös talvella. Tämä ei ole ekologisin teko aina, mutta jos vastapainona on mauton kyseenalaisissa oloissa poimittu espanjalainen lajitoveri, valitsen suomalaisen. Lihaa emme kotona syö, vaikka toinen meistä onkin sekasyöjä eikä tähän liity sen kummempaa aatetta. Emme vaan jaksa tehdä kahta eri ruokaa. Maitotuotteita kulutamme paljon: jogurttia, maitoa ja juustoja kuluu päivittäin. Kerman ja voin käyttöä emme vältä, päinvastoin. Maitotuotteet ovat, silloin tällöin ostettuja ranskalaisia herkkujuustoja, mozzarellaa ja fetaa lukuunottamatta, aina kotimaisia. Soija on tuote, jota en tässä nyt kommentoi. Siihen liittyy niin paljon muttia ja ehkiä ja se gm-taakka ei ole kevyt.
Minusta on täysin hullua, että luomutuotteet usein yksittäispakataan kaupoissa muoviin. Miksi? En myöskään ymmärrä sitä, että “asioista valveutuneet” luomun ostajat ovat valmiita ostamaan perulaisia luomu avocadoja, kiinalaisia luomu gojimarjoja tai hollantilaisia luomu porkkanoita. Pohdinpa vain, että onko tuote enää luomu, jos se matkustaa toiselta puolelta maapalloa tänne pohjolaan meille syötäväksi? Ja toinen kiinnostava asianhaara on Kiina: voiko siellä oikeasti mikään olla aidosti luomua? Kiina on väärennöksien maa, todennäköisesti siellä väärennetään myös luomuruoka. Kuinka puhdasta se ruoka Kiinassa on? Siellä piipahtaneena ei heti ensimmäisenä tule mieleen kuvailla Kiinaa luomuruoan unelma maaksi.
Itse ostan ennemmin lähiruokaa kuin luomua. Koen, että Suomessa esimerkiksi “ei-luomut” kasvikset, liha ja maitotuotteet ovat puhtaampia kuin keskieurooppalaiset tai kiinalaiset luomu-siskokset. Tämä on puhdasta mielikuvaa, saatan olla väärässä, mutta jokin vaikutus sillä on, että tuhansien kilometrien päästä ruoka roudataan tänne pohjolaan. Usein vielä niin, että tarjolla olisi se vastaava kotimainenkin. Ei mene ymmärrykseeni. Kuka laskee näiden matkustaneiden luomujen ympäristövaikutukset?
Lähiruoka-ajattelu on itselleni itsestään selvyys, joten eilen haukoin henkeäni, kun Stockmannin Herkussa satuin tarkistamaan sen höyryävän leivän alkuperämaata: Saksa. Lyhyen tarkastelun jälkeen ilmeni, että kaikki (ruisleipää lukuunottamatta) nämä "tänään täällä paistettu" tuotteet ovat alkuperäisin Ranskasta, Saksasta, Iso-Britanniasta, Alankomaista ja Luxenbourgista. Suomalaiset leipomoyrittäjät hoi! Eikö meillä Suomessa muka ole enää leipomoita? Kuka saisi aikaan kampanjan suomalaisten leipomoiden puolesta? Ajatelkaa, miten ihanaa olisi, jos jokaisessa kylässä ja kaupunginosassa olisi edelleen se oma leipomo, josta hakea töiden jälkeen tuore leipä? Ennen oli, mutta ei ole enää.
Minusta on tainnut tulla samanlainen "osta kotimaista" -saarnaaja kuin äitini lapsuudessani. Onneksi. Täydelliseksi vain ja ainostaan lähiruokaa ja kotimaista ruokaa kuluttavaksi ei tässä maailmassa vielä pysty, mutta siihen on pyrittävä.
